logo




Kiljavan opiston Toveriliitto ry




 

TERVEHDYS KAIKILLE!

Kiljavan opiston toveriliitto kokoontui vuosikokoukseensa sunnuntaina 27.4.2008 Kiljavan opistossa, perinteisesti vanhassa auditoriossa, kuinkas muuten. Sitä ennen oli vietetty lauantaina ratkiriemukas illanvietto ja kuultu mm. opiston rehtorin toiveita ja visioita talon tulevaisuudesta ja toveriliiton asemasta siinä. Meillä on mahdollisuus toimia jatkossakin yhdyssiteenä opiston sekä sen entisten, nykyisten ja tulevien opiskelijoiden välillä. Se vaatii vain paljon työtä ja aikaa, mutta on toisaalta myös palkitsevaa. Toveriliiton hallitus kaipaakin lisää jäseniä aktiiviseen toimintaan ja visioimaan tulevaa rooliamme sekä mahdollisesti järjestettäviä tapahtumia.

Vuosikokous valitsi toveriliitolle uuden puheenjohtajan ja hallituksen, jonka yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta viereisestä linkistä. Puheenjohtajan nuijaa heiluttelee seuraavan vuoden ajan toveriliiton pitkäaikainen taloudenhoitaja Hannu Latva-Pietilä Helsingistä. Varapuheenjohtajana toimii Harri Karvonen Espoosta ja sihteerin tehtäviä hoitaa Markku Vihavainen Pusulasta. Uutena taloudenhoitajana aloitti Mia-Mari Hyvärinen Iittalasta.


   

Oheisessa kuvassa uusi taloudenhoitaja Mia-Mari Hyvärinen ja puheenjohtaja Hannu Latva-Pietilä noin puoli vuorokautta ennen valintaansa.